tiistai 28. huhtikuuta 2020

Pionit

Ja vielä valmistui muutama pioni. Nyt on hartiat niin jumissa, että hetkeksi pitää unohtaa askartelut.




Ruusuja ja mielikuvituskukkia

Kukkien tekoon jää koukkuun! Ruusukitti valmistui seuraavaksi ja kliivia, josta nyt ei ollutkaan kuvaa. Kliiviasta jäi kukkia yli niin niille lisättiin varret ja lehdet. Mielikuvituskukat menevät kukkapenkissä muiden seassa vallan mainiosti.

Lisäksi tein tuon violetin kukan, en edes muista mikä kukka se on mutta kaunis kuitenkin.


Orvokkini, tummasilmä

Seuraavaksi vuoroon pääsi orvokki-kitti. Näitä pitää vielä vähän sävyttää mutta teen sen sitten kun istutan kukat johonkin.




Kukkatehtailua

Miniklubi kokoontui etänä eräänä keskiviikkona ja vihdoinkin pääsin osallistumaan! Koska askerteluhommat olivat olleet tauolla aika pitkään ja sormet jähmettyneet, aloitin valmiikka kukkakitillä. Valikoin laatikosta Saint paulian ja aloin hommiin. Ensimmäisessä versiossa liioittelin keltaisen maalin kanssa ja kukan keskiosa näyttää vähän hassulta mutta onnekis matskua riitti toiseenkin versioon, josta tuli jo parempi.






Ostettua

Bongasin Facebookin Nukkekotikirppiksellä ihania pesuainepulloja ja vähän keittiötavaraakin. Odotan kovasti, että pääsen asettelemaan ne omille paikoilleen.



Mikä ihana valo!

Onpa jäänyt päivittämättä pitkä pätkä mutta talvella oli paljon töitä ja sitten alkoi korona-aika, jonka ansiosta on ehtinyt taas vähän askartelemaankin. Mutta ei päivittämään blogia :)

Ensin sain valot päälle. Ilo oli kuitenkin lyhyt koska jokin piuha irtosi eikä valot enää toimi kunnolla. Koronan takia puukäsityöt jäi tauolle ennenaikaisesti, niin piti käydä ostamassa kolvi ja tinaa mutta sähköoppiin en ole vielä ehtinyt perehtyä.


Ensin yksi lamppu...


...ja sitten molemmat.


Joulutähteenkin tulee valo.


Lastenhuoneen valot, jouluna he saavat nauttia värivaloista!


Lokki valaistuna.

Kunhan sähköt saadaan toimimaan, voi muukin remppa jatkua.


maanantai 3. helmikuuta 2020

Juottamishommia

Vihdoinkin pääsin tällä vuosikymmenellä puukäsitöihin! Pari ensimmäistä kertaa jäi väliin työreissujen takia, joten suuntasin intoa puhkuen paikalle kun kerrankin taas pääsin.

Sähköistys on siis työlistalla tällä hetkellä mutta opettaja oli niin kiireinen muiden kanssa niin listoitin ajankulukseni huoneita:




Keittiöstä puuttuu vielä kattolistat ja muutamasta huoneesta jalkalistat, sitten olisi sekin done.

Sitten juottamaan... Vähän oikein hirvitti kun en ole monta kertaa elämäni aikana juottanut ja nyt sitä hommaa on ihan enemmälti tehtävänä.


Kieputin sähköjohdot jatko-osaan kiinni säie kerrallaan ja juotin osat yhteen. Sen jälkeen paketoin juotoksen sähköteipin sisään.

Kokosin johdot talon taakse nippuihin ja kuumaliimanöttösillä kiinni toisiinsa ja seinään. Johan tuli siistimmän näköistä!


Kapea aukko johtosotkun vieressä on kolo, johon upotan katkaisijan. Sitä ennen pitää saada niputettua johdot vielä yhdeksi klöntiksi ja juottaa se katkaisijaan ja kaikkien johtojen toiset säikeet keskenään kiinni ja juottaa niput katkaisijaan. Kuulostaa hankalalle ja varmaan sitä onkin mutta jospa tämä valmistuisi.

Keittiön kaapit kaivelin jo esille, että niistä voin jatkaa jos sähköhommat tökkii. Mietinnässä on, laitanko vanhat kaapit vai teenkö kokonaan uudet...


Ja viikon takaisen Tallinnan-reissun yksi kohde oli Karnaluks, josta ostin ihania käsityöjuttuja. Perheen isä saanee violettiraitaisen paidan päälleen jossain vaiheessa.


perjantai 29. marraskuuta 2019

Pöytä kuormalavoista

Olohuoneeseen tulee kuormalavapöytä. Tein kaksi kuormalavaa joskus jäätelötikuista ja puupalikoista, netissä oli hyvät mallit millaisia kuormalavat ovat. Maalasin kuormalavat valkoisiksi ja liimasin ne yhteen.




Renkaita vielä himoitsin pöytään, joten ei muuta kuin purkamaan leikkiautosta renkaat ja ideoimaan.


Halusin pyörivät renkaat, joten kiinnitysmekanismia piti vähän miettiä. Ohutta metallia löytyy esim. limsatölkistä. Sellaisenaan se on vähän lerppua mutta taittamalla sen kahtia siitä tuli oivallista tähän tarkoitukseen.


Tölkkiä voi leikata tavallisilla saksilla (ei ehkä ihan parhaimpia yksilöitä kannata valita).


Soiro tölkistä ja se taivutetaan pihdeillä kahtia, että saadaan mahdollisimman siisti kappale metallia.


Keskimmäinen reikä naulataan kuormalavan pohjaan ja uloimmaisten reikien läpi työnnetään nuppineula.


Reunoja kannattaa vähän pyöristää niin näyttää paremmalta.


Hyvin sopii sisustukseen!


Tykkään käyttää askarteluissa helppoja ja halpoja materiaaleja. Ei tämä harrastus rahasta ole kiinni :)

perjantai 22. marraskuuta 2019

Sähköhommissa

Vihdoinkin päästiin sähköhommiin. Hain Biltemasta kytkimen ja tuumailimme Sepon kanssa ja päädyimme vähän tuunaamaan sitä.  Päätimme, että kytkimestä voi poistaa nuo mustat sulakkeet ja jättää vain punaiset katkaisijat. 


Kyllä vain miesten hommista on tehty helppoa. Kytkimen mukana tuli paperi, jossa oli kuva, minkä kokoinen aukko kytkimelle pitää tehdä. Aukko oli aika iso ja sen sijoittaminen nukkekodissa jonnekin piiloon tuntui olevan vähän hankalaa. 


Niinpä päätimme purkaa ylimääräiset osat pois ja näin ollen upotusaukostakin tarvitsi tehdä paljon pienempi.


Alkuperäinen upotusaukko oli yli 10 cm leveä, uusi vain muutaman sentin. Se jää kätevästi porrasaukkoon piiloon.


Tämän pidemmälle ei vielä päästykään. Ensi kerralla pitää alkaa juottamaan johtoja kiinni kytkimeen. Kuulostaa hankalalta ja todennäköisesti sitä aluksi onkin mutta eiköhän sen opi.

perjantai 15. marraskuuta 2019

Toinen tiiliseinä

Kyllä vain tässäkin asiassa harjoitus teki mestarin. Toisen seinän kohdalla tein muusia ison määrän, jotta koostumus pysyi tasalaatuisena. Tein koko seinän kerralla ja siihen meni aikaa alle tunti. Ja kylläpä tulikin tasaista jälkeä. Aloin harkitsemaan vaihtoehtoa, että kastelen ensimmäisen seinän tiilet ja kaavin ne pois ja teen koko seinän uudelleen. Onneksi sellainen mahdollisuus on koska en ole lakannut tiiliä vielä.


Nyt voi jo ihailla tasaista jälkeä!

Tein ylimääräisestä tiiliaineksesta piirtoheitinkalvolle pari settiä tiiliä ja annoin niiden kuivua. Yksittäinen tiili on hauras ja katkeaa tosi helposti, mikä oli tässä tapauksessa hyvä asia, koska aloin pilkkomaan niitä ja liimasin yksittäiset tiilet sivuseinän etureunaan.


Tässä etureuna ennen viimeistelyä, näitä oli helppo tasoitella kun liimaus oli kuivunut.


Seuraavaksi käyn ostamassa kytkimen ja ensi kerralla teen sähköhommia!

perjantai 8. marraskuuta 2019

Tiilenpäitä tekemässä

Tiiliseinän teko jatkui. Vähän mietin matkalla puukäsitöihin, että onkohan kaikki tiilet rapisseet viikon aikana seinästä lattialle mutta huoli oli turha, kaikki olivat kiltisti kiinni seinässä. 

Homma on muuten mukavaa ja helppoa mutta saumakohdat aiheuttavat vähän haasteita, että ne saa tasaiseksi. Onneksi massa kuivuessaan vähän kutistuu ja tasoittuu, joten erot eivät enää näy niin suuresti. Myös massan paksuutta on vähän haastava saada samanlaiseksi kuin edellisessä setissä ja tiilistä voi tulla vähän paksumpia tai ohuempia mutta näyttääpähän elävämmältä seinältä.


Toivon, että tiiliä voi vähän hioa sitten kun seinä on kuivunut ja pahimmat epätasaisuudet saa poistettua.


Tilasin tiilimatskua kaksi pussia ja se oli hyvä valinta, koska vajaa pussillinen on kulunut yhteen seinään. Aine on yllättävän riittoisaa.


Pinta näyttää kivalle.


Ja kauempaa katsottuna vieläkin kivemmalle. Tässä osa tiilistä on vielä ihan märkiä, joten jännittävä katsoa viikon päästä, miten värierot ovat tasoittuneet. 

Voi olla, että vedän jollain maalilla vielä uuden pinnan, jotta maali menee laastiksi ja sen jälkeen vielä töpöttelen tiilet toisen väriseksi mutta katsotaan. Ainakin mattapintaista spraylakkaa pitää käydä ostamassa ja suihkutella tiilet sillä kiinni seinään.

Perustin nukkekodilleni Instagram-tilin @nukkekotiraksa, joten sitäkin kautta on halutessaan mahdollista seurata projektia.

perjantai 1. marraskuuta 2019

Tiiliverhoilua

Vihdoinkin koitti se päivä, että tartuin tiiliseinän tekoon. 


Ensin maalasin tummanharmaan sokkelin sivuseiniin ja sen kuivumista odotellessa listoitin huoneet loppuun. 


Listoja piti vähän painaa paikoilleen liimauksen ajaksi ja höylät olivat tarpeeksi painavia siihen tarkoitukseen. Lattialistoja ei puutu enää mistään ja kattolistojakin vain vähän. 


Sitten talo kyljelleen...


ja soosin tekoon. Pieni määrä vettä jauhojen sekaan ja lieru oli valmista.


Suihkutin spray-liimaa (pitäisi olla tarrasprayta mutta tuokin toimi) sabluunaan ja liimasin sen ulkoseinään tiiviisti. Sitten palettiveitsellä muusi päälle ja sabluuna pois.


Tuli todella hienoa jälkeä! Vaikeaa oli saada tiilet tasaisiksi eikä se ihan onnistunut mutta näyttää elävämmältä seinältä kun jossain kohdin on vähän röpelöisempää kuin toisessa. 


Ehdin tehdä kaksi kertaa sabluunalla ja totesin, että ensimmäisten tiilien pitää antaa kuivua hetken pitempään ennen uutta levitystä. Toinen setti oli vaikeampi tehdä kun piti varoa ettei sotke ensimmäisiä tiiliä. Mutta ihanan nopeaa ja helppoa hommaa, ensi kerralla saan toisen sivuseinän valmiiksi!